Ohjeen mukaan

"Ivan antaa Kovaljoville peilin, Kovaljov katsoo peiliin", opastetaan tällä kohtaa partituurissa. Vuoden 1975 Nenässä Kari Kuoppa ja Harri Nikkonen. 

Mitä ihmettä? Partituurissa lukee esitysohjeena "näyttämön toinen puoli tulee valoisaksi paljastaen Podtotshinan ja hänen tyttärensä, Kovaljos ja Jaryzhkin peittyvät pimeään". Ja esityksessä todella tapahtuu juuri näin. Sama toistuu jatkuvasti. Peter Steinin ohjauksessa oopperan Nenä tapahtumat etenevät juuri niin kuin tekstissä seisoo.
Oopperan kummitus ei ole vielä päässyt ensi-iltaan, mutta täällä valmistellaan jo seuraavia esityksiä. Minäkin olen tutkaillut jo pitkään Shostakovitshin Nenää, jonka ensi-ilta on 20.11. Tuotanto on peräisin Zürichin oopperasta, ja olen katsellut siitä tehtyä taltiointia. Itse esitystä en valitettavasti ole nähnyt. Taltioinnista selviää, että ohjaaja noudattaa tarkasti niin tekstiä kuin musiikkiakin. Sehän on poikkeuksellista sekä oopperassa että teatterissa. Kukaan ei halua noudattaa yksityiskohtaisesti vaikkapa Toscan tai Tristanin hyvin seikkaperäisiä esitysohjeita, ja hyvä niin. Muutenhan kaikkialla maailmassa esitettäisiin käytännössä samaa tuotantoa.
Peter Stein noudattaa ohjeita ja tekee silti esityksen, joka näyttää modernilta ja omaperäiseltä. Rajojen asettaminen voi joskus olla inspiroivaa.
Kun librettoa lukee, jonkinlaiset kuvailevat ohjeet ovat perin tarpeellisia. Ääriesimerkki on Janacekin Ovela kettu, jossa ei ole minkäänlaista kuvailua. Kun luin pelkän libreton, en ymmärtänyt mitään, sillä teksti on pelkkiä lähes merkityksettömiä repliikkejä. Vasta musiikki ja näyttämötoteutus luovat kokonaisuuden.
Vanhoissa libretoissa ja näytelmissä taas on hyvinkin tarkkaan kerrottu, miten esittäjän tulee toimia. Se on kiinnostavaa esityskäytännön tutkimisen kannalta, mutta yksikään ohjaaja tuskin noudattaa tänä päivänä ohjetta "poistuu kowin aattelewana ja käsi otsalla", kuten Aleksis Kivi päättää näytelmänsä Lea.