Näyttää kovasti musikaalilta mutta on vielä operetti. Dollariprinsessan esitys vuodelta 1937.
Tenori Alfons Almi määritteli sota-aikaisessa haastattelussa suhdettaan nykyaikaiseen kevyeen musiikkiin näin: "Mustalaisparoni ehkä vielä menee, mutta Dollariprinsessa on jo minulle liikaa. Itse kuuntelen vaikka haitarinsoittoa, mutta hottia en siedä."
Mieli muuttui, sillä sittemmin oopperanjohtajana Alfons Almi teki historiaa tuomalla Kansallisoopperan ohjelmistoon ensimmäistä kertaa musikaalin. Näyttämölle tuli syksyllä 1960 Teatterilaiva. Laji oli vielä Suomessa niin uusi, että sen määritelmänä käsiohjelmassa oli "musical comedy".
Jo ennen Oopperan kummitusta Kansallisoopperalla on siis 55 vuoden musikaaliperinne. Kovin montaa teosta näihin vuosikymmeniin ei sisälly. Teatterilaivan jälkeen Bulevardilla nähtiin suuret musikaaliklassikot West Side Story ja Viulunsoittaja katolla. Uudessa oopperatalossa on ennen Oopperan kummitusta esitetty musikaali Sweeney Todd, ja sen ensi-illasta on aikaa jo 18 vuotta.
Operettia Kansallisooppera on yli satavuotisen historiansa aikana esittänyt sitäkin enemmän vuoden 1923 Mustalaisrakkaudesta alkaen.
Mutta mikä itse asiassa on oopperan, operetin ja musikaalin ero? Operetissa ja musikaalissa on perinteisesti ollut myös puhuttua dialogia, mutta monet nykymusikaalit ovat oopperan tavoin alusta loppuun laulettuja, niin myös Oopperan kummitus. Ero on lähinnä tyylissä, ja se taas on makuasia. Dollariprinsessa määriteltiin musikaaliksi, mutta Leo Fallin musiikki vuodelta 1907 sisältää jo niin selviä modernin tanssimusiikin piirteitä, että Kansallisoopperan musikaaliperinne ehkä pitäisikin laskea alkavaksi jo vuodesta 1937. Kuunnelkaapa vaikka tästä linkistä noin puolentoista minuutin kohdalta. Huomaatte, että tämä on jo mitä kuuminta hottia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti