Ensimmäinen työpäivä kesän jälkeen, käytävillä on vielä hiljaista, mutta näyttämöllä ollaan jo täydessä työssä. Sivunäyttämöillä on mielikuvituksellisia elementtejä, mustiin pukeutuneet näyttämömiehet siirtelevät talonkokoisia lavasteita kevyen tuntuisesti. Ilmassa on odotusta.
Pian näyttämölle alkaa tulla laulajia ja tekniikkaa, pianisti Kurt Kopecky astelee orkesterimonttuun, monet ovat jo olleet harjoituksissa, mutta monet myös kohtaavat nyt ensimmäistä kertaa loman jälkeen.
Kello tulee 11, ohjaaja Tiina Puumalainen menee näyttämölle ja selittää laulajille ja tekniikalle, mitä tullaan tekemään. Näyttämöllä olevat lavasteet esittävät tällä kertaa lavasteita, sillä harjoiteltavana on kohtaus, jossa esitetään oopperaa. Neuvotteluja, keskusteluja, ja sitten koittaa monien odottamahetki: Oopperan kummituksen sävelet alkavat kaikua ensimmäistä kertaa näyttämöllä.
Seuraavien viikkojen aikana niitä säveliä tullaan kuulemaan paljon, sillä massiivinen musikaali ei synny huippuammattilaisiltakaan ilman perusteellisia harjoituksia. Oopperan harjoituskausi käynnistyykin nyt tavallista aikaisemmin. Edessä on vuoden tapaus, ja siihen pitää valmistautua perusteellisesti.
Harjoitusta on kulunut vain sekunteja, kun melodiat ovat jo tarttuneet päähän. Näistä korvamadoista ei sitten päästäkään eroon koko vuoden aikana. Ehkä Shostakovitshin ärhäkän modernit sävelet ja Toscan tunteikkuus sentään onnistuvat välillä peittämään ne, mutta pelkään pahoin, että kohta Oopperan kummituksen säveliä hyräilee ainakin mielessään koko oopperatalo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti