Ensi-ilta on aina ihme

Eun-Ji Han ja muut merenneidot lumoavassa vedenalaisessa maailmassa. Kuva Sakari Viika. 

Ihme tapahtuu, taas kerran. Valtava määrä erilaisia yksityiskohtia, paljon aivan uutta ja ennen kokeilematonta, satojen ihmisten työ. Ja sitten tästä kaikesta tulee lopulta yhtä. Tässä tapauksessa tuloksena on Pieni merenneito, lumoava kokonaisuus.
Esityksen valmistuminen on aina ihme, mutta tällä kertaa vielä tavallista suurempi. Kaikki on uutta, ja osittain jopa sellaista, mitä ei ennen tässä talossa ole tehty. 3D-projisointien lisäksi on paljon vaativia osia: näyttävien lavasteiden pitää liikkua sekunneissa paikoilleen, suurten tanssijajoukkojen ajoitusten on oltava täsmällisiä, pukujen ja valojen pitää luoda illluusioita niin vedenalaisesta maailmasta kuin 1800-luvun Kööpenhaminasta.
Vai onko tämä sittenkään ihme? Eikö lähes mahdottomissa suorituksissa onnistuminen ole pikemminkin osoitus äärimmäisestä osaamisesta? Sitä tässä todella on kaikilla tasoilla. Erika Turusen puvut ovat aina olleet mykistävän kauniita, mutta tässä vedenalaisessa maailmassa hän vielä ylittää itsensä. Takisin lavastus on taianomainen ja toimiva, Jouka Valkama on tuottanut huimia videoita,  Kenneth Greve on saanut upeat tanssijat venymään parhaimpaansa ja Tuomas Kantelinen on säveltänyt musiikkia, joka on kuin suoraan satujen maailmasta.
Paljon on myös sellaista osaamista, mikä suurelta yleisöltä jää piiloon. Esimerkiksi tänään lehdistötilaisuudessa kansainvälistä uraa tekevä lavastaja kehui verstaita ja sanoi, että lavastemaalari Lotta Kare on alallaan aivan maailman parhaita.
Ja vaikka kaikki katsojat ylistäisivät, kaikki nämä huippuammattilaiset tietävät myös, mikä vielä voisi olla paremmin. Seuraavassa työssä lähdetään taas tavoittelemaan täydellisyyttä.