Jännitystä elämään

Jussi Merikanto Oskar Merikantona ja Olavi Merikanto Aarre Merikantona.

Haluatteko kokea henkeäsalpaavan sietämätöntä jännitystä?

Voin tarjota siihen kätevän keinon. Ette tarvitse jännityksen kokemiseen huvipuiston vuoristorataa, ette seikkailuelokuvaa, ette jalkapallomaaottelua. Teidän pitää vain kirjoittaa teksti oopperaan ja mennä seuraamaan sen ensi-iltaa.

Kesäkuun ensimmäisenä perjantaina jännitin suunnattomasti. Oopperan ensi-ilta oli alkamassa enkä ollut nähnyt yhtään harjoitusta. En pelännyt, että ohjaaja olisi päättänyt sijoittaa tapahtumat vuosisadan vaihteen Suomen sijasta fasistiseen Italiaan tai epämääräiseen avaruusaikaan, mikä oopperaohjauksien kohdalla ei ole mitenkään mahdotonta. Pelkäsin vain sitä, olisiko teksti muiden osatekijöiden tasoinen. Jos tarina tässä vaiheessa osoittautuisikin teennäiseksi, henkilöt hengettömiksi ja runojalat ontuviksi, jopa satojen ihmisten työ menisi hukkaan.

Olin aluksi epäröinyt, kun minulle ehdotettiin aihetta. Oopperassahan on tunnetusti aina intohimoisia tunteita, mustasukkaisuutta, riitoja, juonittelua ja traagisia kohtaloita, ja näitä ominaisuuksia on usein myös esitettävissä teoksissa. Nyt käsillä oli aihe, josta kaikki perinteiset oopperaelementit puuttuivat: keskushenkilö oli rakastettava mies, joka vietti sävyisää ja tasapainoista elämää ja tuli toimeen kaikkien kanssa. Hän oli mies, jollaisen jokainen haluaisi työkaverikseen tai ystäväkseen. Mutta miten ristiriidattomasta henkilöstä voisi tehdä toimivaa musiikkiteatteria?

Aihevalintaan oli kyllä hyvät perusteet. Ilmajoen musiikkijuhlilla oli tehty  useita sodista ja kansakunnan historian käännekohdista kertovia oopperoita. Välillä olisi hyvä muistuttaa tässä sotaisessa ja moniongelmaisessa nykymaailmassa elävälle yleisölle, että voi olla olemassa hyviäkin ihmisiä, kuten Oskar Merikanto.

Sodat ovat pelastaneet monta kirjailijaa aihepulasta. Kaikeksi onneksi Merikannon aikanakin käytiin sotaa, joten tarpeellinen suuri konflikti oli saatavilla. Ja olihan Merikannon elämässä sentään yksi ristiriita: hänen laulujaan rakastettiin, mutta häntä ei haluttu laskea suurten suomalaisten taiteilijoiden joukkoon. Tämä kohtalo on ollut monenkin helppotajuisena pidetyn taiteilijan osana ja on edelleenkin.

Aineksia oli lopulta riittävästi, ooppera syntyi, sävellettiin, lavastettiin, puvustettiin, harjoiteltiin ja esitettiin. Kolme tuntia kului kuin huomaamatta ja taitavien huippuammattilaisten joukko teki niin hienoa työtä, että muut tuskin huomasivat pelkäämiäni tekstin ongelmakohtia. Pian aplodit kaikuivat, seisoin muiden tekijöiden rivissä kumartamassa ja syke alkoi vähitellen palautua normaaliksi.

Jos siis haluatte kokea jännittävän elämyksen, suostukaa kun jokin musiikkijuhla pyytää teiltä oopperalibrettoa. Kieltämättä on yksinkertaisempiakin tapoja hankkia jännitystä elämäänsä, mutta niissä muissa tavoissa jännitys ei kuitenkaan ole todellista. Loppuratkaisuhan on jännittäviksi tarkoitetuissa elämyksissä aina tiedossa jo etukäteen: vuoristoradan vaunu pysähtyy aikanaan turvallisesti, seikkailuelokuvan sankari pelastuu ja Suomi häviää jalkapallo-ottelun.