Ensimmäistä kertaa oopperaa katsomassa

Tältä näyttää Don Pasqualen esityksen aikana näyttämön sivussa. Vasemmalla on esityksen lankoja käsissään pitävän näytäntöjärjestäjän koppi, sen edessä monitori, josta näkyy kapellimestari, ja kulissien lomasta näkyyy esiintyjiä. Menossa on juuri hilpeä loppukohtaus.

Juuri kun luulin tehneeni jo kaikkea mahdollista, tuli uusi tehtävä. Sain esitellä eilen oopperaa joukolle ihmisiä, jotka eivät olleet koskaan käyneet oopperassa. Kyllä, sellaisiakin ihmisiä löytyy, vaikka Kansallisoopperassa on vuosien mittaan käynyt valtava määrä katsojia. Yleisöyhteistyö-osaston projektissa muutama ensikertalainen perehdytettiin ensin oopperaan, ja sen jälkeen he pääsivät katsomaan Don Pasqualen harjoituksen.
Monilla oopperassa käymättömillä on sellainen käsitys, että tätä taitenalaa pitää ensin opiskella ja  katsottava teos pitää tuntea ja jopa lukea sen libretto etukäteen.
No, kuinka moni on lukenut Titanicin tai Casablancan käsikirjoituksen ennen kuin on nähnyt elokuvan? Siitä huolimatta näistäkin teoksista on käsittääkseni aika moni nauttinut.
Oopperan katsomiseen valmistautumiseksi riittää aivan hyvin, että menee esitykseen, istuu mukavasti paikalleen ja avaa aistinsa. Jos huumaavan musiikin, lyyrisen tekstin, vaikuttavan visuaalisuuden ja esiintyjien lavasäteilyn yhdistelmä ei tee vaikutusta, ei siinä auta libreton tankkaaminen.
Ei perehtymisestä haittaakaan ole. Monet ovat parikymmenminuuttisten teosesittelyjeni jälkeen tulleet sanomaan, että itse esityksestä sai enemmän irti, kun siitä tiesi perusasiat. Mutta kyllä Wagnerin Nibelungin sormuksesta voi nauttia, vaikka ei tietäisi yhdenkään johtoaiheen nimeä (itse asiassa ei niitä nimennyt itse säveltäjäkään, johtoaihetaulukot ovat myöhempien tutkijoiden tekemiä).
Tälle ryhmälle puhuin pari tuntia oopperan rakenteesta ja historiasta, mutta eipä siinä ajassa tietenkään pääse kuin raapaisemaan pintaa. Perehdytyksen jälkeen ensikertalaiset ainakin tiesivät, miten perinteinen ooppera rakentuu ja millaisia ovat tenorin, sopraanon ja basson tyypilliset roolit. Don Pasqualehan on siinä suhteessa mitä tyypillisin.
Tapasin joitain ryhmän jäseniä juuri äsken päättyneen Don Pasqualen harjoituksen jälkeen ja kyselin ensivaikutelmia. Kaikki olivat pitäneet, mutta huomasivat myös, mikä oli teoksen ongelma. Senhän pitäisi olla hauska, mutta musiikki maalaa Don Pasqualesta niin sympaattisen kuvan, että hänen pettämisensä ja nuorten rakastavaisten suoranainen ilkeys ei tunnu ollenkaan mukavalta. Kokenut oopperanharrastaja kenties nauttii enemmän Donizettin tavattoman hienosta musiikista ja bel canto -tyylin taitavista laulajista, mutta teoksen ensimmäistä kertaa näkevälle tapahtumat ja henkilöt ovat tärkeämpiä.
Sen verran innostuneilta kaikki kuitenkin tuntuivat, että ensimmäinen kerta ei jääne viimeiseksi. Suosittelin seuraavaksi kokemukseksi Toscaa tai Taikahuilua, teoksia joista on perin vaikea olla pitämättä.