Viestintäosastolla juhlittiin tänään yhtä eläkkeelle jäävää ja kolmea pitkän uran tehnyttä. Tällaista ei kohta enää ole. Pitkiä uria saman työnantajan palveluksessa ei enää kerry, ja kohta varsinainen eläkkeelle jääminenkin on monen kohdalla historiaa.
Työelämän muutokset tuntuvat oopperamaailmassakin. Kun uusia ja nuoria työntekijöitä tulee,he ovat yleensä määräaikaisia. Enää työpaikkaan ei tulla loppuelämäksi.
Muutos on tuntunut taiteellisella puolellakin. Vakinaisia laulusolisteja on nyt 14. Uuden vuosituhannen alkaessa heitä oli vielä tuplasti enemmän. 50 vuotta sitten solisteja oli 22. Juuri tuolla kaudella 1965-66 Kansallisoopperalla oli minkä tahansa mittapuun mukaan poikkeuksellisen kovatasoinen ensemble. Vakinaisina solisteina oli sellaisia nimiä kuin Maiju Kuusoja, Irma Urrila, Heljä Angervo-Karttunen, Veikko Tyrväinen, Pekka Nuotio, Aarne Vainio, Usko Viitanen ja Matti Lehtinen. Vaikka ohjelmistossa oli 18 eri oopperaa, kauden aikana tarvittiin vain 11 vierailevaa solistia.
Kun ensi-iltoja tehtiin yhdeksän vuodessa, mikään muu toimintatapa ei olisi ollutkaan mahdollinen. Tutussa ryhmässä pärjättiin vähilläkin harjoituksilla.Ensemblen hioutuminen yhteen oli myös monille esityksille eduksi. Haittapuolena oli se, että Kansallisooppera ei pystynyt työllistämään kaikkia varteenotettavia kykyjä. Esimerkiksi Martti Talvelaa ei voitu palkata, kun vakanssia ei kerta kaikkiaan ollut.
Nyt laulajista on tulossa enemmän tai vähemmän vapaita taiteilijoita, jotka palkataan produktio kerrallaan. Kohta ooppera-alallakin ovat tyypillisiä epätyypilliset työsuhteet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti