Uusi ooppera on syntynyt ja sen säveltäjät saapuvat esittelytilaisuuteen. Bravo-huutoja, taputuksia, ihailevia katseita?
Ei. Koko sali purskahtaa raikuvaan nauruun kuullessaan, miten tilaisuutta vetävä ohjaaja Vilppu Kiljunen tervehtii säveltäjiä. Sanatarkasti en viitsi tervehdystä tässä toistaa, mutta mainittakoon kuitenkin, että siinä arvioitiin sisään astuneiden henkilöiden päiden materiaalia ja mainittiin myyttisiä henkiolentoja.
Säveltäjät olivat myöhässä. Esittely oli jo alkanut ja aina yhtä innostunut Vilppu Kiljunen oli kovassa vauhdissa. Tervehdys ei kuitenkaan kertonut vihastumisesta vaan pikemminkin hyvin läheisestä suhteesta. Tätä teosta oli hiottu ryhmätyönä ja säveltäjät ja ohjaaja olivat oppineet tuntemaan toisensa.
Uutuusooppera Indigon esittelytilaisuus maanantaina oli itselleni tavallistakin kiinnostavampi, sillä olin mukana libreton muokkaamisessa. Indigo oli Lilli Paasikiven tilaus, ja hän halusi myös tietää miten teos muotoutuu. Niinpä sitä käsiteltiin palavereissa, joissa olivat mukana libretisti Sami Parkkinen, säveltäjät, ohjaaja ja lavastaja. Erityisesti olin pohtimassa rakennetta ja varmistamassa, että libretosta tulisi riittävän oopperamainen. Hyväkään näytelmä ei toimi oopperana sellaisenaan, on annettava aineksia säveltäjälle ja tilaa musiikille, on pystyttävä tiivistämään tunteita aarioiksi ja duetoiksi.
Kyllä kai niitä oopperamaisia piirteitä siihen tuli. Ainakin Vilppu Kiljunen manaili, että juuri kun hän luuli päässeensä Donizettisuosta, tulee vastaan loputtoman pitkiä aarioita, moninkertaisia alkusoittoja ja loputtomia loppusoittoja. Erityisesti Perttu Kivilaakso on Kiljusen mielestä aivan raivoromanttinen ja niinpä alkuperäisistä metalliajatuksista oli tultu hyvinkin romanttiseen suuntaan.
Ajatukset olivat kirkastuneet ja ideat kiteytyneet sitten ensimmäisten luonnosten. Esittelytilaisuus jätti jännittävän odotuksen ilmapiirin. Indigosta on aivan varmasti tulossa jotain uudenlaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti